Archive for marraskuu, 2012

Naapureita

perjantai, marraskuu 30th, 2012

Oho miten kakka laatu hubs

Yliopiston aloittelu elokuussa

maanantai, marraskuu 19th, 2012

 

Taiteellinen taidonnäyte

perjantai, marraskuu 16th, 2012
By Emma 21 v. (liikkuvassa autossa)

Näin veimme elokuussa kamaa Rovanimelle ja tämä kaunis kuva selittää kaiken

Elokuun aikoihin

keskiviikko, marraskuu 14th, 2012

Tsirp tsirp tsirp!!

tiistai, marraskuu 13th, 2012

Hei vaan!

Olen Emu ja pakenin vuodatuksesta tänne niinkuin tuhat tsiljoonaa muutakin ihmistä. Yritän alkaa päivittämään tätä kohtuullisen aktiivisesti nyt, kun olen yliopistossa niin luennoilla on hyvin aikaa piirtää päivistä, ahahahaa

Kerron täällä siis jännittävästä elämästäni. Nykyään opiskelen kuvataidekasvatusta Rovaniemen Yliopistossa. Opiskelin Limingan Taidekoulussa sarjakuvalinjalla vuosina 2009-2011!

 

En osaa koodata eikä minulla ole oikein mitään hajua, miten tästä blogista saisi yhtään nätimään näköisempää. Ehkä onnistun siinä, ehkä en. Mutta eihän se ulkoasu ole yhtään pääasia täällä joten tuskin kukaan hirveästi kärsii :>

Emu Emuja

Haluaisin piirtää sarjispäivistä vain tämmöisillä Emu Emuilla, mutta se olisi aika haastavaa. Kun pitäisi piirtää syömään ja nukkumaan ja tekeen ruoaka ja istumaan luennolle… ehkä aina välillä.

 

Suurinosa sarjiksista tulee tämmöisinä normeina, yhy

Tähän tulee eka tämmöisiä vanhempia merkintöjä jostain elokuusta haha hihi